Matka jatkuu

Teksti: Henrietta Karjalainen Kymmenen viikkoa. Kymmenen teemaa itsetuntemuksesta ja itsensä johtamisesta. Kymmenen luentokertaa, jolloin meidän aivojamme on keikautettu ylös alas ympäri. Kymmenen kalenteroitua pysähtymiskertaa itsemme äärelle. Kymmenen (potenssiin monta kymmentä) kertaa sen toteamista, että onneksi saamme käyttää aikaamme itsetuntemuksen sekä… Continue Reading →

Taidot: Tulevaisuuden työelämätaidot, itsensä johtaminen, resilienssi, rutiinit & tavat

Teksti: Henrietta Karjalainen Luentokerralla 23.11. jatkoimme matkaa itsensä johtamiseen liittyvien taitojen parissa. Luentokerran toteutus sujui jo tutulla rutiinilla – ja olipas meillä luentoaiheenakin sopivasti muun muassa hyvät arjen rutiinit. Myös luennon puhujien ammattitaidosta paistoi vahva esiintymisrutiini ja kyky vaikuttavaan esiintymiseen…. Continue Reading →

Taidot: Tulevaisuuden työelämätaidot, itsensä johtaminen, vireystila

Teksti: Henrietta Karjalainen Maailman onnellisin opiskelija -kurssilla on jo hyvää vauhtia päästy etenemään kurssin loppupuolelle, jossa ennen kaikkea käsittelyssä on itsetuntemukseen ja itsensä johtamiseen liittyviä taitoja. Luentokerralla 16.11. pääsimme syventymään varsinkin vireystilaan ja palautumiseen liittyviin aiheisiin. Nämä ovat tärkeitä itsetuntemuksen… Continue Reading →

Suunta: Arvot, tavoitteet & unelmat

Teksti: Henrietta Karjalainen Miten ihminen voi hahmottaa itselleen merkityksellistä elämän suuntaa? Löytyykö arvojen pohjalta unelmia ja tavoitteita, jotka motivoivat? Näihin teemoihin syvennyttiin Maailman onnellisimman opiskelijan luentokerralla 9.11.2022, kun meillä oli iso ilo saada luentopuhujiksi filosofi Frank Martela sekä Oulun yliopiston… Continue Reading →

Suunta: Motivaatio, pystyvyys, vaikuttaminen & yhteenkuuluvuus

Teksti: Henrietta Karjalainen Keskiviikkona 2.11. Oulun yliopiston luentosaliin oli luentoa varten kerääntynyt paikalle yli 100 ihmistä. Tunnelma oli tunteikas ja pysäyttävä, kun illan aihepiiriä pääsi pohjustamaan hartaasti luentopuhujaksi odotettu motivoiva Asenneihminen isolla A:lla eli Pekka Hyysalo. Pekan osuuden jälkeen asiantuntijapuheenvuoroa… Continue Reading →

Minä ja muut: vuorovaikutus & itsemyötätunto

Teksti: Henrietta Karjalainen Jatkoimme Maailman onnellisin opiskelija -kurssilla itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen matkaamme 19.10. erityisen myötätuntoisissa tunnelmissa. Keskiviikko-illan kattaukseen mahtui myös käsittelyyn teemoina vuorovaikutus, palaute, omat rajat ja jämäkkyys. Tulipa taas todistettua, että maailmaa vietiin jälleen hitusen parempaan, itsetuntevampaan suuntaan…. Continue Reading →

Minä ja muut: menneisyys & sosiaalisuus

Teksti: Henrietta Karjalainen Maailman onnellisimman opiskelijan matka on edennyt siihen kohtaan, että seuraavaksi pääsimme kurssilla ymmärtämään, kuinka ihminen on muiden ympäröimä laumaeläin sekä kuinka menneisyytemme vaikuttaa siihen, millaisia olemme tänä päivänä. Luentokerta 12.10. oli jälleen onnistunut kokonaisuus, kiitos tällä kertaa… Continue Reading →

Minä: Ajatukset, uskomukset, tunteet, tarpeet

Teksti: Henrietta Karjalainen Matka itsetuntemukseen ja itsensä johtamiseen nytkähti taas askeleen eteenpäin, kun 5.10.2022 Maailman onnellisin opiskelija –luennolla käsittelimme ihmisen ajatuksia, uskomuksia, tunteita sekä tarpeita. Viime kerralla olimme pohjustaneet sitä, mistä ihmisen persoonallisuus koostuu. Tällä kertaa olikin luontevaa käsitellä, mistä… Continue Reading →

Minä: Persoonallisuus

Teksti: Henrietta Karjalainen Maailman onnellisin opiskelija -luentosarjan matka jatkui 28.9.2022 ihmisen persoonallisuutta käsittelevällä aihepiirillä. Viime viikon loistavan aloitusluennon jälkeen yleisö löysi hyvin tiensä jälleen luentosaliin. Yhtä lailla kuin viime kerralla, myös tällä kertaa oli havaittavissa innostunutta kuhinaa. Mitä pian päästäänkään… Continue Reading →

Matkalle

Teksti: Henrietta Karjalainen Maailman onnellisin opiskelija (itsetuntemus ja itsensä johtaminen) -kurssi käynnistyi 21.9.2022 Oulun yliopistolla. Tunnelmassa oli jotain todella kutkuttavaa: saliin oli kerääntynyt runsaasti innostuneita opiskelijoita ja odotukset kurssia kohtaan olivat suuret. Pystyi oikein aistimaan, että nyt ollaan uuden äärellä…. Continue Reading →

« Older posts

© 2023 Maailman onnellisin opiskelija — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenUp ↑